Tiksi IceClub 2017

Tammikuinen perjantai, tytöt bussiin, nilkat sukkiin käärittynä ja nenät kohti Tikkurilaa. Perinteinen kisaperjantai: lähtö kello 15 Kisapuistosta, ja koulupäivä takana. Kevätkauden ensimmäiset kisat edessä ja intoa ilmassa.

Ja sama kaava jatkui, piipahdus Pukarossa ja bilehotelli Vantaalla. Kassit huoneisiin, säätöä avaimien kanssa ja syömään. Viime vuonna nähtiin Michael Monroesta vilaus, nyt ei edes muistettu tsekata kuka täällä tänään viihdyttää. Vaan mitäpä sillä on väliä, mehän asustamme aina perimmäisessä nurkassa, kaukana viihteestä ja villityksistä. Luistelijat syö ja nukkuu, meikkaa ja virittää hiukset viimeistä suortuvaa myöten. Juoksee illalla ennen nukahtamista kynsilakkojen kanssa huoneesta toiseen ja kikattaa ja kiljuu mennessään ennen kuin jojo ja huoltaja käskee hiljentymään. Osalla on tavarat kadoksissa jo perjantai-iltana ja toisilla vasta kotona. Poppi soi puhelimista ja juttu luistaa.

Näinhän tämä homma menee, paitsi tällä kaudella! Jälkiruuaksi illallissaliin asteli yksittäisiä Kaihon Karavaaraneita, siinä ne taustalla viritteli soittimiaan ja hotellissa oli sovittu, että meidän läsnäolo ei heitä häiritse. Niin ei häiritse – jos ei ole iloinen ja eläväinen lappeenrantainen Golden Illusions kyseessä. Kun Tuure ja herra hanuristi asteli valmentajan ja huollon pöytään juttelemaan – niin siitä se ajatus sitten lähti. Kaappasimme Tuuren ja bändin yhteiskuvaan ja niin unohtui kilpailuohjelman Back Street Boysit!

GI_Tiksi2017

Tuure nimitti sitä Soundcheckiksi, me nimitimme sitä yksityiskeikaksi. Tuure soitti ja me jorattiin ja hauskaa oli! Vaihdettiin Back Street Boysit Tuure Kilpeläiseen ja Kaihon Karavaanareihin, kun ei ollut päävalmentaja paikalla. Tuure teki vaikutuksen meihin, mutta näin jälkeenpäin olemme saaneet kuulla, että Me teimme vaikutuksen myös Tuureen!

Nautitaan elämästä, heittäydytään hetkeen, ollaan avoimia ja iloisia – koskaan ei tiedä, mitä kivaa voi tapahtua!

Kiitokset Tuure Kilpeläiselle ja Kaihon Karavaanareille!

” Kiitos! Oli mahtava nähdä mimmien energistä hehkua! Nuorissa on tilevaisuus…” -Tuure

Ps. Arvatkaa soiko meillä kopissa Autiosaari…

Lisää aiheesta Iskelmän verkkosivuilta.