Aihearkisto: Etusivun uutiset

Kisakausi avattu menestyksekkäästi

Riihimäen sympaattinen jäähalli sai viime sunnuntaina kunnian olla merkittävässä roolissa seurallemme useastakin syystä. Kaksi seuramme kilpailevaa joukkuetta – Crystal Illusions ja Golden Illusions – voittivat kummatkin mitalin omissa sarjoissaan, Crystal Illusionsin saavuttaessa hopeaa ja Golden Illusionsin pronssia. Onnittelut kummallekin joukkueelle loistavasta suorituksesta kauden avauksessa!
Merkittävää oli myös Saimaan Muodostelmaluistelijoiden paluu Kansalliset juniorit – sarjaan. Kahden välikauden jälkeen Saimaan Muodostelmaluistelijoita edusti Riihimäellä Kansalliset juniorit – sarjassa Crystal Illusions. Aikaisemman juniorijoukkueen Secret Illusionsin jälkeensä jättämä perintö antanee odottaa uudeltakin joukkueelta tulevaisuudessa metallin välkkeistä menestystä. Muistakaamme kuitenkin että uuden joukkueen rakentaminen vaatii aina kärsivällisyyttä.

Pirjo Suvanto

Kisasuoritukset nähtävillä täällä.

Kisakausi käynnistyy

Seuramme pre season luisteltiin pari viikkoa sitten, vielä kerran isot kiitokset kaikille mukana olleille!

Sunnuntaina 19.11. pyörähtääkin sitten kisakausi käyntiin toden teolla. Kauden aloittaa noviisien ja junioreiden osalta Riihimäen Jäätaitureiden järjestämä kutsukisa. Heti seuraavana sunnuntaina juniorijoukkue suuntaa Lahteen kansallisten sarjojen ensimmäiseen kilpailuun.

Tulokkailla on vielä hieman aikaa hioa ohjelmiaan, heidän kisakausi käynnistyy joulukuun alussa Kouvolan ensimmäisellä valintakilpailulla, johon myös noviisijoukkueemme osallistuu.

Perhosia alkaa jo kerääntyä vatsan pohjaan. Kaikille joukkueille tsemppiä ja menestystä!

Pirjo Suvanto

Syystervehdys seuran uudelta hallituksen puheenjohtajalta

Siitä on jo reilu viisi vuotta, kun tulimme tyttäreni kanssa hänen ensimmäisiin muodostelmaluistelujoukkueen harjoituksiinsa. En ole varma kumpi meistä jännitti tuolloin enemmän. Sen tiedän, että myöhemmin tyttäreni on jo oppinut ottamaan harrastuksen rennosti, eikä jännitä enää turhista. Äiti sitä vastoin on kisoissa aina yhtä jännittynyt kuin tuona ensimmäisenä päivänä olin. Noitten päivien jälkeen olemme saaneet kokea tukuittain ihania, ilon kyyneleiden ja naurun täyttämiä hetkiä. Muutamia pettymyksiä ja hiljaisia hetkiäkin on toki mahtunut mukaan. Itse olen yrittänyt aikataulujeni niin salliessa puuhailla seuran juoksevien asioiden parissa talkoolaisena. Olen saanut tutustua ihaniin lapsiin ja tosi upeisiin lasten vanhempiin. Tästä päivästä lähtien olen sitten seuran hallituksen puheenjohtaja. Vetää muokkamamman hiljaiseksi ja nöyräksi. Kiitos kaikille luottamuksen osoituksesta!

Seuran uutena puheenjohtajana haluan toimia parhaani mukaan niin, että kaikilla luistelijoilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet harrastaa lajia. Harrastus pyritään pitämään mahdollisimman tasokkaana kulujen kuitenkaan ryöstäytymättä liian korkeiksi. Seuran keskiössä on ja täytyy olla luistelija. SaiML, kuten muutkin juniorityötä tuottavat urheiluseurat, haluaa toimia lapsen ja nuoren kasvattajana urheiluharrastuksen keinoin. Harrastuksen puitteiden tulee olla turvallisia ja vapaita kaikenlaisesta syrjinnästä. Osa harrastajista on liikkeellä kunnianhimoisemmilla tavoitteilla ja toiset taas silkasta fiiliksestä. Jotkut luistelevat vuoden tai kaksi, toisille ei riitä kymmenenkään. Meidän seurassa kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Seurassa työskentelevät valmentajat ovat seuralle elintärkeitä. Heidän kauttaan seura hengittää. Pyrin takaamaan heille mahdollisimman hyvät työskentelyolosuhteet ja työrauhan.

Ilman pyyteetöntä talkooväkeä seuraa ei olisi. Haluan kiittää mukana olleita talkoolaisia yhteisistä vuosista. Hyvin me ollaan vedetty! Samaan hengenvetoon haluan haastaa mukaan paljon uusia talkoolaisia. Tekemätöntä työtä riittää! Voin luvata, että seuran parissa työskentely on hauskaa ja antaa enemmän kuin ottaa.

Tulevaisuutta ei osaa kukaan ennustaa. Jos saisin siihen vaikuttaa, toivoisin SaiML:n harrastajamäärän lisääntyvän entisestään. Haluaisin seuramme olevan edustettuna muodostelmaluistelun useammissa eri sarjoissa ja myös joskus, jos hyvin käy, kenties siellä korkeimmillakin sarjaportailla. Tiedän sen olevan mahdollista.

Lopuksi haluan vielä korostaa että ”mie olen mutkaton” (tämän osaan jo sanoa tällä kielellä, vaikka olenkin kotoisin Pirkanmaalta). Laittakaa viestiä tai nähdessänne nykäiskää hihasta. Ei ole niin vaikeaa tai pientä asiaa ettei siitä voitaisi keskustella.

Pirjo Suvanto

Seuran jäseniä pyydetään ilmoittamaan tiedot jäsenrekisteriin

Seuran jäsenilmoitukset tehdään tällä kaudella sähköisellä lomakkeella. Jokaisen luistelijan tulee täyttää lomake, jotta seuran jäsenrekisterin tiedot saadaan päivitettyä. HUOM. Hippo- ja Lapsi-aikuinen luistelukoululaisten ei tarvitse tehdä uutta ilmoitusta.

Luistelija, tee jäsenilmoitus täällä.

Myös seuran kannatusjäsenten on mahdollista ilmoittaa tietonsa sähköisellä lomakkeella. Kannatusjäsenen jäsenilmoitus on voimassa kauden kerrallaan.

Kannatusjäsenen jäsentietolomake.

Ilmoittautuminen SaiML:n luistelukouluihin on avattu

Saimaan Muodostelmaluistelijoiden luistelukoulujen syyskauden ilmoittautuminen on käynnistynyt. Ilmoittautuminen tehdään tänä vuonna sähköisesti verkkolomakkeella osoitteessa www.saiml.fi/ilmoittaudu.

Hippo-luistelukoulu järjestetään sekä Imatralla että Lappeenrannassa. Molempiin ryhmiin mahtuu maksimissaan 50 luistelijaa. Luistelijat valitaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä ja ryhmään pääsystä ilmoitetaan erikseen.

Lapsi-aikuinen luistelukoulu järjestetään, mikäli ryhmään ilmoittautuu vähintään viisi lapsi-aikuinen paria. Lapsi-aikuinen luistelukoulu pidetään Lappeenrannassa.

Lisätietoa ryhmistä löydät täältä:

Hippo-luistelukoulu
Lapsi-aikuinen luistelukoulu LPR

SaiML:n kevätkarkelot Imatran Spa Areenalla

DSC_0655_edited-1
SaiML järjesti lauantaina 25.3.2017 kevätkarkelot Imatran Spa Areenalla. Tapahtumassa kaikki seuran luistelukoulut esittelivät taitojaan ja kilpailevat joukkueet luistelivat kisaohjelmansa. Paikalle saapui runsaasti katsojia, jotka pääsivät nauttimaan hienoista esityksistä – osa ehkä ensimmäistä kertaa. Ice Illusions joukkueen järjestämä buffetti tarjosi maukkaita herkkuja niin paikan päällä syötäväksi kuin kotiin viemisiksi. Yhdessäolon ja luistelun riemuun taisi luistelijoilla sekoittua hieman haikeuttakin kisakauden päättyessä ja joillekin joukkuekavereille ja kisaohjelmille hyvästit jätettäessä. SaiML kiittää luistelijoita, valmentajia, kaikkia tukijoukkoja ja vanhempia. Kiitos.

Kuvia